Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on nimensä mukaisesti Hänen nimelleen perustettu kirkko valmistamaan ihmiskuntaa Hänen toiseen tulemiseensa näinä myöhempinä aikoina. Toivomme, että tämä sivusto voi osaltaan vahvistaa jäsentemme ja rakkaiden kanssaihmistemme uskoa Jeesukseen Kristukseen. Pyrimme vilpittömästi ilmaisemaan uskomme Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin ja Hänen kirkkoonsa, mutta sivustolla lausutut omat mielipiteemme eivät edusta kirkon virallista kantaa.
Mormonin kirja on uskontomme lakikivi, toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta. Kirja todistaa voimallisella tavalla Hänestä ja auttaa ymmärtämään Hänen suurta rooliaan ihmiskunnan pelastamisessa.
Tämä sivusto tarjoaa mielenkiintoisia Jeesuksen Kristuksen kirkon historiaan pohjautuvia videoita ja dokumentteja. Jotkut videot ovat englanninkielisiä Linkkisivustolla pääset kirkon nettisivuille, josta löytyy suuri valikoima kirkon johtajien innoitettuja puheita suomen kielelle käännettyinä
Näinä epävarmuuden aikoina ihmiskunta tarvitsee kipeästi tukevaa pohjaa elämälleen. Jeesus Kristuksella, Vapahtajallamme, on valta ja voima auttaa meitä sairauksissamme ja koettelemuksissamme. Koska Hän on kärsinyt kaiken ja ottanut meidän syntimme, heikkoutemme, surumme ja aivan kaiken päälleen, Hän voi meitä auttaa. Luottakaamme taivaalliseen Isään ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen.
Pekka Airaksinen
Antero Koskela
