Mormonin kirja – Toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta
Mormonin kirjan tapahtumat alkavat Jerusalemissa noin 600 eKr. Israelissa vallitsi tuohon aikaan suuri jumalattomuus. Tuohon aikaan profeetat (mm. Jeremia) varoittivat kansaa, että Jerusalem tuhoutuisi, ellei sen asukkaat tekisi parannusta synneistään. Yksi profeetoista oli Lehi, Mormonin kirjan henkilö. Saarnattuaan parannusta kansalle aikansa , Herra käski häntä pakenemaan Jerusalemista perheensä kanssa erämaahan. Lehin perhekunta matkusti nykyisen Saudi-Arabian halki nykyisen Jemenin alueelle, jossa Herra käski perhekuntaa valmistamaan laivan. Herra käski heitä astumaan laivaan ja matkustamaan kohti luvattua maata, jossa he voisivat elää uskonsa mukaan. Aikansa seilattuaan he saapuivat heille luvattuun maahan, joka tunnetaan Pohjois-Amerikkana.
Mormonin kirja on Raamatun ohella uskontomme pyhä kirja. Se on kertomus muinoin Amerikan mantereella eläneestä kansasta, eli Lehin jälkeläisistä. Se kertoo heidän uskostaan ja myös vaipumisesta epäuskoon, kun he unohtivat pitää Herran käskyt. Mormonin kirjassa kerrotaan Jeesuksen Kristuksen vierailusta heidän keskuudessaan. Mormonin kirjassa on lupaus sitä lukevalle. Sen mukaan lukija saa siitä varman todistuksen, että se on Jumalan sanaa, kun lukija luettuaan sitä kysyy Jumalalta, onko se totta.
Tilaa Mormonin kirja itsellesi
Lataa Mormonin kirjan sovellus (Android)
Lataa Mormonin kirjan sovellus (iOS)
Profeetta Moronin lupaus Mormonin kirjaa lukevalle siitä, että hän voi saada varman todistuksen kirjan totuudesta:
3. Katso, minä tahtoisin kehottaa teitä näitä asioita lukiessanne – jos on Jumalan viisauden mukaista, että saatte ne lukea – muistamaan, kuinka armollinen Herra on ollut ihmislapsille Aadamin luomisesta aina siihen aikaan asti, kun te saatte nämä asiat, ja pohdiskelemaan sitä sydämessänne.
4. Ja kun te nämä saatte, minä tahtoisin kehottaa teitä kysymään Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä, eivätkö nämä asiat ole totta; ja jos te kysytte vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen, hän ilmoittaa niistä teille totuuden Pyhän Hengen voimalla.
5. Ja Pyhän Hengen voimalla te voitte tietää totuuden kaikesta.
Moroni 10:3–5 ( Mormonin kirja )
MORMONIN KIRJAN VIDEOITA
Minä menen ja teen-videosarjassa on vaikuttavia Mormonin kirjan kohtia kuvattuna elokuvallisesti.
Lue uskomaton kertomus Pretorian yliopiston professori Felix Mynhardin tehtävästä kääntää Mormonin kirja afrikaansin kielelle
Seuraavissa videoissa perehdytään Kolumbusta edeltävään merenkulun historiaan. Nämä dokumenttielokuvat todistavat, että ihmiset ovat ylittäneet valtameriä huomattavasti Kolumbusta aiemmin. Valitettavasti näitä videoita ei ole käännetty suomen kielelle.
Seuraavassa videossa tutustumme Mormonin kirjan ensimmäisiin silminnäkijöihin.
