Me Keravan seurakunnan jäsenet olemme perustaneet tämän sivuston levittämään ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on nimensä mukaisesti Hänen nimelleen perustettu kirkko valmistamaan ihmiskuntaa Hänen toiseen tulemiseensa näinä myöhempinä aikoina. Toivomme, että tämä sivusto voi osaltaan vahvistaa jäsentemme ja rakkaiden kanssaihmistemme uskoa Jeesukseen Kristukseen.
Näinä epävarmuuden aikoina ihmiskunta tarvitsee kipeästi tukevaa pohjaa elämälleen. Jeesus Kristuksella, Vapahtajallamme, on valta ja voima auttaa meitä sairauksissamme ja koettelemuksissamme. Koska Hän on kärsinyt kaiken ja ottanut meidän syntimme, heikkoutemme, surumme ja aivan kaiken päälleen, Hän voi meitä auttaa. Luottakaamme taivaalliseen Isään ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen.
Pekka Airaksinen
Todistukset
19. SYYSKUUTA 2022
Rakas lukija
Mormonin Kirja, toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta, on suuri onnen lähde. Se kertoo taivaallisen Isämme rakkaudesta, lunastajastamme Jeesuksesta Kristuksesta, Hänen Pojastaan.
Kirjasta voit löytää suurenmoisia elämänohjeita, joiden avulla voit suunnata elämäsi kohti taivaallista kotia.
Neljänkymmenenviiden vuoden ajan Mormonin Kirja ja Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on antanut sisällön ja suunnan elämällemme. Olemme ikuisesti kiitollisia tästä lahjasta, joka kohtasi aikanaan meidän elämämme. Haluamme jakaa sen ilon myös teidän elämäänne.

Tuusulassa 2023
Jorma ja Mari Alakoski
20 tammikuuTA 2022
Siitä on 55-vuotta, kun tapasin lähetyssaarnaajat ensimmäisen kerran Helsingissä. Sain kutsun tulla tutustumaan Kirkkoon seuraavana sunnuntaina. Kokouksessa tunsin rauhan tunnetta. Jäsenet toivottivat tervetulleeksi mukaan toimintoihin ja sunnuntai kokouksiin. Minua opetettiin useamman kuukauden ajan. Sain vahvan todistuksen Mormonin Kirjasta, ensimmäisestä näystä, Joseph Smithin jumalallisesta kutsumuksesta palautuksen profeettana. Tunsin, että kaikki, mitä lähetyssaarnaajat opettivat, oli totta. Tunsin iloa, että löysin tieni Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon. Tein päätöksen mennä kasteelle. Vuosikymmeniä myöhemmin todistukseni evankeliumin palautuksesta on sama tänäänkin.
Irja Erlamo
26 tammikuun, 2022
Todistan uskostani palautetun Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon totuudesta. Olen ollut 65 vuotta kirkon jäsen. Minut kastettiin kun olin 10-vuotias. Sain jo silloin todistuksen palautetun kirkon totuudesta. Lähetyssaarnaajat opettivat meidän perheelle kuinka kirkko palautettiin ja miten pappeuden valtuus annettiin. Myös ilmoitus taivaasta palautettiin. Minulla on todistus kaikista näistä asioista ja olen saanut useita kertoja vahvan tunteen Pyhältä Hengeltä joka vahvistaa todistusta, että Jeesus Kristus on kirkon pää ja hän antaa ilmoitusta myös tänä päivänä elävälle profeetalle Russel M. Nelsonille.
T. Unto Erlamo
18 Helmikuuta 2022
Kiitän Taivaallista Isäämme siitä suuresta rakkaudesta jota Hän osoittaa kaikkia ihmisiä kohtaan ja siitä että Hän on antanut minulle hyvän lapsuuden isossa perheessä, rakastavien maallisten vanhempien luona. Olen saanut tulla Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseneksi noin 20 vuotta sitten. Tunnistin lukevani arvokkaita oppeja ja totuuksia heti kun avasin Mormonin kirjan ensimmäisen kerran. Lukiessani Moroni 10, jakeet 3 ja eteenpäin tunsin erityisen varmaksi sanat joissa sanotaan..jos on Jumalan viisauden mukaista, että saatte ne lukea, muistamaan, kuinka armollinen Herra on ollut ihmislapsille Aadamin luomisesta aina siihen aikaan asti, kun te saatte nämä asiat, ja pohdiskelemaan sitä sydämessänne…Ja Pyhän Hengen voimalla te voitte tietää totuuden kaikesta. Lainaus päättyy. Hän avaa evankeliumin, ilosanoman oven jokaiselle joka kolkuttaa ja tahtoo ottaa sen vastaan. Elämä on tuonut minunkin eteeni monia haasteita joista olen selvinnyt turvautumalla Jumalaan ja luottamalla Hänen apuunsa. Osallistuessani seurakunnan toimintaan olen saanut hyviä kokemuksia ja tosiystäviä, sisaria ja veljiä jakamaan arjen huolia ja elämän iloja. Juuri nyt iloitsen erityisesti sukututkimustyöstä jota teemme yhdessä aviomieheni kanssa!
T. sisar Aino Koskela
13. TAMMIKUUTA 2024
Yli 42 vuotta sitten minulla on vahva halu löytää hengellinen koti. Olin juuri muuttanut Kuopioon. Olin hyvin kiitollinen siitä, että ,minua oli siunattu hyvällä työpaikalla. Tunsin, että taivaallinen Isäni oli auttanut minua monin tavoin järjestämään elämääni paremmaksi. Ennen uuden työni alkua minulla oli hyvää aikaa tutustua mahdollisiin hengellisiin vaihtoehtoihin. Vierailin Kuopion tuomiokirkossa ja ortodoksikirkossa. Luin isoisäni jälkeen jättämiä hengellisiä kirjoja. Etsin vastauksia eri suunnista. Rukoilin ymmärrystä siihen, että löytäisin oman hengellisen kotini. Eräänä elokuun kauniina päivänä päätin mennä mietiskelemään Kuopion satamaan. Siellä oli kuitenkin liikaa hälyä ja päädyin Kirkkopuistoon. Istahdin suihkulähteen äärelle ja tunsin, että paikka oli tarpeeksi rauhallinen mietiskelylle. En kerennyt istua puistossa pitkää aikaa, kun sinne saapui kaksi nuorta miestä siisteissä asuissaan . He istuutuivat aluksi kauemmas minusta, mutta pian toinen heistä tuli luokseni. Hän kertoi, että heillä olisi tärkeä sanoma. Annoin hänelle luvan istuutua viereeni. Olinhan juuri miettimässä hengellisiä asioita enkä halunnut torjua häntä sen vuoksi.
Hän kertoi, että he edustivat Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoa. Hän kertoi kirkon alkuvaiheista, kuinka nuori poika nimeltä Joseph Smith oli ymmällään siitä, että kristillisiä kirkkoja oli niin monta. Hän ei tiennyt, mikä niistä oli oikeassa. Hän etsi vastausta Raamatusta. Lopulta hän löysi kohdan Jaakobin kirjeestä (Jaak. 1:5-6). Siinä luvattiin, että “jos joltakin puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti, ketään soimaamatta”. Tämän lupauksen innoittamana hän meni eräänä kevätpäivänä läheiseen metsään ja vetäytyi rukoilemaan. Hän sai taivaallisen ilmestyksen, jossa kerrottiin, että hänen ei tulisi liittyä mihinkään kirkkoon, vaan Jeesuksen Kristuksen kirkko palautettaisiin täydellisenä myöhemmin hänen kauttaan. Nuori lähetyssaarnaaja kertoi minulle myös, että samassa näyssä Joseph Smithille kerrottiin, että oli olemassa kirja, joka kertoi Amerikan mantereelle muinoin eläneestä kansasta. Hän tulisi myöhemmin saamaan tämän vaskilevyille kirjoitetun kirjan haltuunsa. Hän kääntäisi kirjan Jumalan voiman avulla.
Tämä kaikki, mitä hän kertoi minulle, tuntui ihmeelliseltä. Se, että Joseph Smith oli samassa tilanteessa kuin minä, oli erikoista. Myös hän halusi viisautta päättää, mihin kirkkoon hänen tulisi liittyä. Uskoin Jaakobin kirjeen lupaukseen ja myös Mormonin kirjassa (Mor 10: 3-5) olevaan lupaukseen, jossa sanotaan seuraavaa: “Katso, minä tahtoisin kehottaa teitä näitä asioita lukiessanne – jos on Jumalan viisauden mukaista, että saatte ne lukea – muistamaan, kuinka armollinen Herra on ollut ihmislapsille Aadamin luomisesta aina siihen aikaan asti, kun te saatte nämä asiat, ja pohdiskelemaan sitä sydämessänne. Ja kun te nämä saatte, minä tahtoisin kehottaa teitä kysymään Jumalalta, iankaikkiselta Isältä, Kristuksen nimessä, eivätkö nämä asiat ole totta; ja jos te kysytte vilpittömin sydämin, vakain aikein, Kristukseen uskoen, hän ilmoittaa niistä teille totuuden Pyhän Hengen voimalla. Ja Pyhän Hengen voimalla voitte tietää totuuden kaikesta.”
Tämän kaiken myötä minulla oli uskoa laittaa nuo lupaukset koetteille. Voin suureksi ilokseni todistaa, että sain todistuksen Mormonin kirjasta lukemalla sitä ja rukoilemalla sen totuudesta. Tämä hengellinen todistus kirjan totuudesta on vahvistunut näiden yli 40 vuoden aikana. Minulla on myös todistus siitä, että Joseph Smith käänsi kirjan Jumalan voimalla ja että hän oli Jeesuksen Kristuksen Kirkon ensimmäinen profeetta. Hänen saamiensa ilmoitusten avulla Jeesuksen Kristuksen Kirkko palautettiin täyteydessään. Voin sydämestäni suositella jokaista totuuden etsijää panemaan nämä lupaukset koetteille.
Pekka Airaksinen
